Tietoa kuorosta

Sekakuoro Uusi Ääni - musiikkia taidolla ja tunteella


Rohkaisua ja ilosanomaa 
Raikasta ja nuorekasta hengellistä musiikkia. Gospelia. Klassikkoteoksia. Nykymusiikkia. Psalmilaulua. Haluamme tuoda musiikilla kuulijoillemme lohtua, virkistystä, rohkaisua ja ilosanomaa Jumalan rakkaudesta. Johtajamme Anna Kälkäjä on innostunut, luova ja lujan ammattitaitoinen esteetikko. Hän vie meitä kohti yhä suurempia musiikillisia seikkailuita, ja saa meidät laulamaan yhä heleämmin. Kuorostamme on muodostunut jäsenilleen tärkeä yhteisö, johon otetaan mielellään uusia laulajia. Tällä hetkellä sekakuoroomme kuuluu 18 laulajaa. 

Ohjelmisto
Kuoron ohjelmisto koostuu monipuolisesti eri tyylilajeista. Aikajana ulottuu gregoriaanisesta laulusta nykyaikaan ja tyylilajit tekstimusiikista gospeliin. Tavoitteena on koota mielekkäitä ja toimivia kokonaisuuksia, joiden sisältö vaihtelee projektista toiseen. Mukana on ollut keskeistä perinteistä hengellistä kuorokirjallisuutta, jumalanpalveluskäyttöön sävellettyjä ja sovitettuja uusia teoksia, afrikkalaisia rytmejä ja Taizé-lauluja. Keväällä 2012 kuoro kantaesitti Juha Pistolta tilatut kaksi Maria-antifonia solistille, sekakuorolle ja kamariyhtyeelle. Pyrkimyksenä on saada ulkopuolinen kouluttaja kerran vuodessa. Tähän mennessä periodit ovat painottuneet gospel- ja afrikkalaiseen musiikkiin ja vieraina ovat olleet Make Perttilä, Pekka Nyman, Mokale Koapeng (Etelä-Afrikka), Pekka Simojoki ja Lasse Heikkilä.

Esikoislevy Balsamia 
Vuoden 2015 keväällä äänitimme esikoislevymme Balsamia. Levyn lauluja voisi kuvata hoitaviksi, armollisiksi ja eläviksi. Levyn nimi tulee negrospirituaalista Balm in Gilead. Balsami on Raamatusta löytyvä kielikuva jostain parantavasta ja lohduttavasta. Tämän levyn tarkoituksena onkin, että voimme kulkea hetkisen kuulijoidemme rinnalla sekä jakaa sitä voimaa, lohtua ja iloa, jota olemme itse näitä lauluja laulaessamme saaneet. Levyn julkistamiseen liittyen kuoro on konsertoinut ja konsertoi edelleen lähialueen seurakunnissa. 

Kuoron vaiheita ja tulevaisuuden visioita
Uusi Ääni -kuoron perusti vuonna 2008 kanttori Taru Pisto Oulunsalon seurakuntaan. Olemme kantaesittäneet Juha Piston lauluja kamariorkesterin säestyksellä. Osallistuimme myös valtakunnalisten kanttoripäivien konserttiin Oulun Madetojan salissa helmikuussa 2015 osana suurkuoroa. Orkesterina oli Oulu Sinfonia, kapellimestarina Anna-Maria Helsing ja solistina mm. sopraano Soile Isokoski. Uusi Ääni -kuoro on esiintynyt yhdessä mm. Tuiran kamarikuoron, Kempeleen seurakunnan Askeleet-kuoron ja Pytinki-kuoron kanssa. Kanttori Pirjo Mäntyvaara tuli kuoronjohtajaksemme syksyllä 2015. Helmikuusta 2016 alkaen Uusi Ääni on tehnyt yhteistyötä pianisti-urkuri Miikka Lehtoahon kanssa. Hän on tuonut esiintymisiimme uusia ulottuvuuksia jazzista ja improvisaatiosta mestarillisiin urkutaiturointeihin. Kesällä 2017 teimme esiintymismatkan Englantiin. Syksystä 2017 lähtien kuoroamme luotsaa Anna Kälkäjä. Tarkoituksenamme on kehittyä jatkuvasti unohtamatta laulamisen iloa ja musiikin ihmisiä yhdistävää voimaa.

Kenelle ja milloin?
Uusi Ääni on nuotinluvun auttavasti hallitseville aikuisille, jotka haluavat olla mukana elävöittämässä erityisesti oman seurakunnan hengellistä elämää. Kuoro harjoittelee torstaisin klo 18-20, johtajanaan Anna Kälkäjä. Kuoron jakauma on tällä hetkellä melko tasapainoinen ja otamme uusia laulajia kaikkiin stemmoihin. Erityisesti etsimme vahvistuksia sopraano-, altto- ja tenoristemmoihin. Mukaan pääsee koelaulun kautta: tulemalla harjoituksiin ja valmistautumalla laulamaan lempeälle kuoronjohtajallemme lyhyt, säestyksetön kappale, esim. virsi tai kansanlaulu. Lisäksi varmistetaan ääniala yksinkertaisten harjoitusten avulla. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä kuoronjohtaja Anna Kälkäjään (ks. Yhteystiedot-sivu). Kuoron äänenmuodostuksen opettajana toimii Maija Lauri (www.maijalauri.com).
Uusi Ääni -kuoro Englannissa, Wellsissä, kesäkuussa 2017.
Lauluyhtye Uusi Ääni ry (c)2017, All Rights Reserved